Walking in Memphis - But do I really feel the way I feel?
Yliopistonkadun Memphisissä lounasaikaan ei ollut tungosta, mutta koska olemme Suomessa ja itsepalvelu on hyvä asia, ruoka tulee tilata tiskiltä. Kyllähän tuommoiseen jonon saa jo parista asiakkaasta aikaiseksi kun maksetaan etukäteen ja se etukortti on jossain täällä lompakon pohjalla hetkinen vaan. Jonottaessa olisi toki aikaa vertailla lounaslistalta löytyviä vaihtoehtoja mutta koska paperi on kallis ja harvinainen aarre jota tulee säästää, ei listaa näkynyt kuin ulko-ovessa ja tiskillä niiden edellisten jonottajien kourissa.
Listalta valikoitui tilattavaksi Illinois Burger, ihan varmuuden vuoksi. Hampurilaisen tilatessaan voi olla täysin varma siitä että mitään elämää suurempaa gourmetia ei ole tiedossa mutta toisaalta ei myöskään syömäkelvotonta moskaa. Mukavasti sinne keskivälille tuo sijoittuikin, kuten useimmissa lounaspaikoissa voi odottaakin.
Iso plussa tilausnumerolätkän virkaa tehneestä kumiankasta.
Salaattipöytä oli äärimmäisen perusnnormaali, sellainen ihan kiva että on olemassa mutta lähinnä siitä jäi mieleen se että nyt on salaattilautanen syöty tyhjäksi. Pari salaattia, toinen kurkku-tomaatti-nahistumaisillaanolevasalaatinlehtisalaatti ja vierailupäivän toinen salaatti oli selvästikin edellisen pohjalle valmistettu coleslaw-henkinen salaatti.
Hampurilaissämpylä oli harvinaisen hyvä täysmonivilja tms. kovin terveellisen oloinen teos. Pihviksi sai valita broilerin tai naudanjauhelihapihvin. Otin broilerilla, josta ei paljoa kerrottavaa ole kuten ei sämpylän välistä lautaselle valuneesta vuohenjuustokastikkeeksi kutsutusta maitomaisesta liemestäkään.
Ranskanperunat paljastuivat lankkuperunoiksi joille joku perverssi oli ilmeisesti ilkeyksissään roiskinut grillimaustetta ja mukana tullut munakupillinen ketsuppia vaikutti epäilyttävästi Meiralta tms. lasten ketsupilta.
Kokonaisuutena annos oli kuitenkin hieman enemmän kuin osiensa summa ja paikassa voi piipahtaa vielä joskus toistekin sikäli kun kohdalle osuu. Erikseen tuonne ei viitsi lähteä pientäkään mutkaa matkaansa tekemään.
Henkilökunta oli miltei vaivaannuttavan päällekäyvän ystävällistä ja rupattelevaa sorttia, ilmeisen luottavaisia myymiensä tuotteiden suhteen sillä kysyivät heti haluanko sellaista hienoa lounaspassia johon voi keräiillä leimoja. En ottanut. Kaikki tietävät että niitä puolilleen leimattuja pahvikortteja on sitten jossain vaiheessa taskut ja laukut puolillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti