Senaatin Hiili ja Subway

Talviaamuisin tieni tukki usein poikittain Kluuvikadulle pysäköity ravintola Senaatin Hiilen kookas mainosauto, Hummer tai vastaava kikkelinjatkovekotin. Tästä kävelykatutilan kahmimisesta närkästyneenä päätin että tuonne en mene ihan vähään aikaan.

Eilen havaitsin kuitenkin jo tyyntyneeni siinä määrin että olin valmis antamaan ravintolalle tilaisuuden. Alku vaikutti lupaavalta, atmosfääri mukavan 90-lukuisen hieman industriaalisen trendibaarihtava aina tiskillä lojuvia tyyli- ja sisustuslehtiä myöten, lounaslista näytti hyvältä ja ystävällinen tarjoilijakin tuli melkein saman tien hakemaan tilausta ja kaatamaan vettä.

Siinä se sitten olikin. Aikani lehtiä plärättyäni aloin kummastella sapuskan viipymistä ja aiemmin saapuneet asiakkaatkin alkoivat jo pitää pienimuotoista älämölöä kun tilattua ruokaa ei ollut puoleen tuntiin kuulunut. Itsekin aloin kaipailla tilaamaani kuhaa ja pohdin että tässä täytyy pian siirtyä muualle murkinalle, samalla kun naapuripöytä sai pitkään odottamansa annokset selityksellä että kun ei ole tarpeeksi kokkeja paikalla. Tämmöisenkin pikkuseikan olisi tietysti voinut mainita tilauksia vastaan ottaessa, tässä maailmassa on nimittäin vähän sellainen meininki että useimpien ruokatunti on hieman lyhyempi kuin mitä lounasannoksen toimitusaika kyseisessä ruokalassa on. Väkeä ei ollut edes mitenkään erityisen paljoa, suurin osa pöydistä oli tyhjillään. Tässä vaiheessa kaiken kruunuksi kauppakeskuksen palohälytin pärähti soimaan joten ei auttanut kuin vatsa kurnien siirtyä kadun puolelle etsimään jotain syötävää.

Päätin odottaa taas muutaman kuukauden ennen kuin edes mietin uutta piipahdusta.

Vieressä Vuorikadulla olikin Subway, tuo sämpyläpuodeista hämmentävin. Teriyakikanapatonki (vuoden yhdyssanapalkintoehdokas numero 1) noin kaikilla lisukkeilla oli lähinnä syötäväksi luonnehdittava tapaus, täysjyväleivästä jäi sen verran reilusti murusia työpisteeni ympäristöön että niiden avulla voin seurata siivoojamme onnistumista työssään varmaan ensi vappuun asti.

Subwayn hyvä puoli on se että asiakas näkee mitä sinne käntyn väliin ladotaan ja lisäksi ei pääse syntymään epätietoisuutta siitä mitä tässä seuraavaksi pitäisi tehdä, touhu on hyvin tuotteistetun liukuhihnamaista ja opasteet ovat kohdillaan, sen kun kävelet hissuksiin tiskin vierellä, vastaat noin neljään henkilökunnan esittämään kysymykseen ja huomaat olevasi kassalla lämmin ja tuore täytepatonki tassussa. Itse ravintolatila on sen verran kolhon kahviomainen että sinne ei kovin mielellään jää istuskelemaan.

Suosittelemme pikaruokailutarkoituksiin.