Mikonkadulla on jo jonkin aikaa komeillut Food Spot- niminen ruokintapiste, siinä Chillin vieressä ja Raxin alakerrassa. Sjainti on strategisesti nerokas sillä noiden naapureiden vieressä miltei mikä tahansa näyttää kivalta ja houkuttelevalta.
Paikka on pieni, jotenkin 80-lukuisen siisti ja kliininen, vaikkakin modernin vihreä väritykseltään. Jo ensimmäisellä vilkaisulla tulee äkkinäisellekin selväksi että täällä on tarkoitus piipahtaa pikaisesti puraisemassa jotain, tänne ei ole tarkoitus jäädä notkumaan yhtään sen pidemmäksi aikaa kuin mitä ruokailuun menee.
Listalla näytti olevan enimmäkseen pizzaa, muutama salaatti ja kebabia Huomioni kiinnitti ruokalistan alalaitaan kätketty Laffeh-niminen artikkeli joka osoittautui jonkin sortin rullakebabiksi. Täytevaihtoehtoina oli falafel, kana, tai kebablihatäyte. Näistä valitsin falafelin koska tänään olen hippie joka haluaa pelastaa maailman. Valinta ei ollut huono, rullassa lisäksi olleet salaatti, kurkku ja tomaatti kastikkeineen maistuivat yllättävän raikkailta ja pirteiltä, ei ihan sitä mitä olisin pikakebab-pizzapaikalta odottanut.
Positiivinen yllätys siis tämänkin päivän lounas. Siinä syödessä tuli sivumennen pohdiskeltua että tätä olisi kiva syödä myös kännissä. Taidan kokeilla joku kaunis ilta.
Jos sitä ensi viikolla löytäisi jostain jo vähän heikompaa mättöä, olisi niin mukava päästä taas sanomaan rumasti.
perjantai 30. maaliskuuta 2012
torstai 29. maaliskuuta 2012
Day & Nite Sushi
Pohjoisella Makasiinikadulla, aivan Kasarmitorin laidalla on pieni mutta pitkulainen sushipaikka nimeltään Day & Nite Sushi Bar. Vaikka kello on jo reilusti lounasaika ei kuppila ole läheskään täynnä. Pöydät ovat nätisti katetut ja listat mukavasti esillä. Kymmenen pökäleen sushisetti maksaa sen 10,50 euroa mikä tuon suuruisesta setistä on aivan normaali hinta lounasaikaan. Tässä paikassa hintaan sisältyy myös alkuruokana tarjoiltu pikku lautasellinen misokeittoa, mikä on itselleni ensimmäinen kokemus tästä ruokalajista. Järkeilen sopassa olevan jotain kalaperäistä makuainetta ja merilevää, muutama tofun palanenkin liemessä on sattuman virkaa hoitamassa. Tämä vaatinee hieman totuttelua mutta ei se suinkaan pahaa ole.
Itse sushipökäleet eli nigirit ja makit ovat maukkaita ja huolella tehdyn oloisia. Lounasseuran kanssa tosin hämmästelemme hetken lohimakeja, niissä tuntuu olevan jotain tavallisuudesta poikkeavaa mutta taitaa johtua siitä että lohi on oikeasti raikasta ja tuoretta eikä sellaista mitä tuoreena on totuttu saamaan. Pienoinen kulttuurishokki seuraa myös lautaselle asetetusta persiljatupsusta, erilaisia porkkanaviipaleita ja vastaavia on sushilautasilla nähty mutta tämä onkin uutta. Olen taas oikein urhea ja reipas poika eli syön sen ilmeenkään värähtämättä vaikka tosimies ei muistaakseni rehuja syökään.
Kaikki on sen verran mukavasti kohdallaan että täällä pitää käydä toistekin.
Itse sushipökäleet eli nigirit ja makit ovat maukkaita ja huolella tehdyn oloisia. Lounasseuran kanssa tosin hämmästelemme hetken lohimakeja, niissä tuntuu olevan jotain tavallisuudesta poikkeavaa mutta taitaa johtua siitä että lohi on oikeasti raikasta ja tuoretta eikä sellaista mitä tuoreena on totuttu saamaan. Pienoinen kulttuurishokki seuraa myös lautaselle asetetusta persiljatupsusta, erilaisia porkkanaviipaleita ja vastaavia on sushilautasilla nähty mutta tämä onkin uutta. Olen taas oikein urhea ja reipas poika eli syön sen ilmeenkään värähtämättä vaikka tosimies ei muistaakseni rehuja syökään.
Kaikki on sen verran mukavasti kohdallaan että täällä pitää käydä toistekin.
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Raffaello
Mummotunnelin Raffaello on sinnitellyt paikallaan jo huomattavan pitkään joten pitihän se käydä katsomassa että miksi. Ravintola mainostaa välimerellistä keittiötään joten lounasbuffetissa oli luonnollisestikin tarjolla lindströmin pihvejä madeirakastikkeella ja yrttiperunaa. Maallikkona menisin väittämään tuota itämerellis-atlanttiseksi keittiöksi mutta lienee turha väittää tietävänsä paremmin kuin ammattilaiset joten olkoon siis välimerellistä.
Lounas maksoi sen normaalin hinnan eli saman verran kuin kalleimpien lounassetelien arvo on ja yllättävää kyllä rahalle tuntui saavan myös vastinetta. Parsakeittoakin olisi ollut buffetissa tarjolla ja ikävä kyllä en siihen tajunnut kajota sillä muuten ruoka tuntui olevan maukasta ja huolella valmistettua. Edes salaattipöydästä en löytänyt muuta motkotettavaa kuin hienoisen suppean valikoiman joka ei kylläkään ole mikään häpeä jos ainekset ovat muuten kohdillaan.
Lindströmin pihvit olivat muhevia ja meheviä, juuri sellaisia kuin haluan tuollaisten olevan ja muutenkin sapuskassa oli makua sen verran että annoksen enempi maustaminen ei juolahtanut mieleenkään.
Ruokailijoita oli vähän joka lähtöön, haalariukkoa jostain rakennuksilta ja ne tuohon paikkaan niin stereotyyppisesti yhdistetyt jakkupukuiset valkoviinimatamit salaattilautasineen ja kaikkea siltä. Paikkaa voi huoletta luonnehtia varsin miellyttäväksi, missään vaiheessa ei tullut sellainen olo että minun tai muiden läsnäolijoiden pitäisi olla ihan jossain muualla.
Oikeastaan mikään ei muistuttanut muutaman vuoden takaisesta ensi visiitistä tuohon ravitsemusliikkeeseen, jolloin turhan kalliin huoltoasematasoisen pihvin ja tivolitasoisten ranskanperunoiden tilattuaan ei meinannut millään saada ruokailuvälineitä eikä talosta meinannut löytyä henkilökuntaa joka ymmärtäisi mikä on "haarukka" ja miksi kukaan haluaisi sellaista.
Mikäli taso nousee jatkossakin vastaavin harppauksin tulee tuolla aterioitua useamminkin.
Kalja näytti muuten olevan siivottoman kallista mutta tämä ei oikeastaan ole Helsingin keskustassa mikään varsinainen uutispommi.
Lounas maksoi sen normaalin hinnan eli saman verran kuin kalleimpien lounassetelien arvo on ja yllättävää kyllä rahalle tuntui saavan myös vastinetta. Parsakeittoakin olisi ollut buffetissa tarjolla ja ikävä kyllä en siihen tajunnut kajota sillä muuten ruoka tuntui olevan maukasta ja huolella valmistettua. Edes salaattipöydästä en löytänyt muuta motkotettavaa kuin hienoisen suppean valikoiman joka ei kylläkään ole mikään häpeä jos ainekset ovat muuten kohdillaan.
Lindströmin pihvit olivat muhevia ja meheviä, juuri sellaisia kuin haluan tuollaisten olevan ja muutenkin sapuskassa oli makua sen verran että annoksen enempi maustaminen ei juolahtanut mieleenkään.
Ruokailijoita oli vähän joka lähtöön, haalariukkoa jostain rakennuksilta ja ne tuohon paikkaan niin stereotyyppisesti yhdistetyt jakkupukuiset valkoviinimatamit salaattilautasineen ja kaikkea siltä. Paikkaa voi huoletta luonnehtia varsin miellyttäväksi, missään vaiheessa ei tullut sellainen olo että minun tai muiden läsnäolijoiden pitäisi olla ihan jossain muualla.
Oikeastaan mikään ei muistuttanut muutaman vuoden takaisesta ensi visiitistä tuohon ravitsemusliikkeeseen, jolloin turhan kalliin huoltoasematasoisen pihvin ja tivolitasoisten ranskanperunoiden tilattuaan ei meinannut millään saada ruokailuvälineitä eikä talosta meinannut löytyä henkilökuntaa joka ymmärtäisi mikä on "haarukka" ja miksi kukaan haluaisi sellaista.
Mikäli taso nousee jatkossakin vastaavin harppauksin tulee tuolla aterioitua useamminkin.
Kalja näytti muuten olevan siivottoman kallista mutta tämä ei oikeastaan ole Helsingin keskustassa mikään varsinainen uutispommi.
tiistai 20. maaliskuuta 2012
La Torrefazione, Aleksanterinkatu
Sitä on huonompiakin tapoja viettää maanantain lounastauko kuin mennä keskellä Helsinkiä sijaitsevaan kahvilaan ja tilata keittiömestarin suositus joka tällä kertaa oli jänistä kahdella tavalla, paahdettuja perunoita, grillattua fenkolia sitruunavinegretillä, kurpitsapyrettä ja rosmariinikastiketta.
Aleksanterinkadun La Torrefazione on siitä mainio tapaus että siellä on mahdollista lounasaikaan saada hyvää, välillä suorastaan erinomaista ruokaa jonkin verran halvemmalla kuin mitä huoltoasemilla joutuisi maksamaan laadun ollessa kuitenkin hyvän laaturavintolan luokkaa.
Salaatit ovat normaalisti siinä vähän alle kympin hintaisia ja aina hintansa veroisia, mitä valitettavasti ei kaikista ydinkeskustan paikoista voi sanoa.
Jänis kahdella tavalla näytti ja maistui ainakin näin maallikon arvion mukaan siltä että lautasella oli roosaa filettä ja hyvin haudutettua rintaa tahikka lapaa, joka tapauksessa jotain karkeasyisempää lihaa. Parasta jänistä mitä olen missään syönyt. Tosin en myönnä osasyyllistyneeni kovinkaan monen pupujussin ennenaikaiseen poismenoon mutta kuitenkin. Lisukkeetkin olivat enimmäkseen herkullisia, tosin yllättävän runsas kurpitsapyrekasa herätti hetkeksi mielikuvan että nyt joku koiranleuka on kipannut tuohon puoli purkkia Pilttiä. Tiedä vaikka olisikin, makeaa mutta hyvää sössöä se oli ja toimi pupun kanssa oikein hyvin.
Jälkiruokaespresso (1€, maksetaan ruokaa tiskiltä tilatessa) on luultavasti kaupungin parhaita ja hymyn kera pöytään tarjoiltu.
Tulipa taas kerran hyvä mieli.
Aleksanterinkadun La Torrefazione on siitä mainio tapaus että siellä on mahdollista lounasaikaan saada hyvää, välillä suorastaan erinomaista ruokaa jonkin verran halvemmalla kuin mitä huoltoasemilla joutuisi maksamaan laadun ollessa kuitenkin hyvän laaturavintolan luokkaa.
Salaatit ovat normaalisti siinä vähän alle kympin hintaisia ja aina hintansa veroisia, mitä valitettavasti ei kaikista ydinkeskustan paikoista voi sanoa.
Jänis kahdella tavalla näytti ja maistui ainakin näin maallikon arvion mukaan siltä että lautasella oli roosaa filettä ja hyvin haudutettua rintaa tahikka lapaa, joka tapauksessa jotain karkeasyisempää lihaa. Parasta jänistä mitä olen missään syönyt. Tosin en myönnä osasyyllistyneeni kovinkaan monen pupujussin ennenaikaiseen poismenoon mutta kuitenkin. Lisukkeetkin olivat enimmäkseen herkullisia, tosin yllättävän runsas kurpitsapyrekasa herätti hetkeksi mielikuvan että nyt joku koiranleuka on kipannut tuohon puoli purkkia Pilttiä. Tiedä vaikka olisikin, makeaa mutta hyvää sössöä se oli ja toimi pupun kanssa oikein hyvin.
Jälkiruokaespresso (1€, maksetaan ruokaa tiskiltä tilatessa) on luultavasti kaupungin parhaita ja hymyn kera pöytään tarjoiltu.
Tulipa taas kerran hyvä mieli.
perjantai 16. maaliskuuta 2012
Senaatin Hiili ja Subway
Talviaamuisin tieni tukki usein poikittain Kluuvikadulle pysäköity ravintola Senaatin Hiilen kookas mainosauto, Hummer tai vastaava kikkelinjatkovekotin. Tästä kävelykatutilan kahmimisesta närkästyneenä päätin että tuonne en mene ihan vähään aikaan.
Eilen havaitsin kuitenkin jo tyyntyneeni siinä määrin että olin valmis antamaan ravintolalle tilaisuuden. Alku vaikutti lupaavalta, atmosfääri mukavan 90-lukuisen hieman industriaalisen trendibaarihtava aina tiskillä lojuvia tyyli- ja sisustuslehtiä myöten, lounaslista näytti hyvältä ja ystävällinen tarjoilijakin tuli melkein saman tien hakemaan tilausta ja kaatamaan vettä.
Siinä se sitten olikin. Aikani lehtiä plärättyäni aloin kummastella sapuskan viipymistä ja aiemmin saapuneet asiakkaatkin alkoivat jo pitää pienimuotoista älämölöä kun tilattua ruokaa ei ollut puoleen tuntiin kuulunut. Itsekin aloin kaipailla tilaamaani kuhaa ja pohdin että tässä täytyy pian siirtyä muualle murkinalle, samalla kun naapuripöytä sai pitkään odottamansa annokset selityksellä että kun ei ole tarpeeksi kokkeja paikalla. Tämmöisenkin pikkuseikan olisi tietysti voinut mainita tilauksia vastaan ottaessa, tässä maailmassa on nimittäin vähän sellainen meininki että useimpien ruokatunti on hieman lyhyempi kuin mitä lounasannoksen toimitusaika kyseisessä ruokalassa on. Väkeä ei ollut edes mitenkään erityisen paljoa, suurin osa pöydistä oli tyhjillään. Tässä vaiheessa kaiken kruunuksi kauppakeskuksen palohälytin pärähti soimaan joten ei auttanut kuin vatsa kurnien siirtyä kadun puolelle etsimään jotain syötävää.
Päätin odottaa taas muutaman kuukauden ennen kuin edes mietin uutta piipahdusta.
Vieressä Vuorikadulla olikin Subway, tuo sämpyläpuodeista hämmentävin. Teriyakikanapatonki (vuoden yhdyssanapalkintoehdokas numero 1) noin kaikilla lisukkeilla oli lähinnä syötäväksi luonnehdittava tapaus, täysjyväleivästä jäi sen verran reilusti murusia työpisteeni ympäristöön että niiden avulla voin seurata siivoojamme onnistumista työssään varmaan ensi vappuun asti.
Subwayn hyvä puoli on se että asiakas näkee mitä sinne käntyn väliin ladotaan ja lisäksi ei pääse syntymään epätietoisuutta siitä mitä tässä seuraavaksi pitäisi tehdä, touhu on hyvin tuotteistetun liukuhihnamaista ja opasteet ovat kohdillaan, sen kun kävelet hissuksiin tiskin vierellä, vastaat noin neljään henkilökunnan esittämään kysymykseen ja huomaat olevasi kassalla lämmin ja tuore täytepatonki tassussa. Itse ravintolatila on sen verran kolhon kahviomainen että sinne ei kovin mielellään jää istuskelemaan.
Suosittelemme pikaruokailutarkoituksiin.
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Samrat onnistuu aina
Tässä vuosien varrella olen lounastanut useampia kymmeniä kertoja Eteläesplanadilla pihan perukoille piilotetussa Samratissa, oikeastaan kertaakaan en ole joutunut pettymään ruokien suhteen.
Juomapuolellakin ainoa miinukseksi laskettava takaisku tuli jokunen vuosi sitten kun lomapäivän kunniaksi päätin tilata intialaista olutta, joka maksoi noin saman verran kuin kahden hengen lounasannokset yhteensä ja maistui melko tarkkaan Pirkka-keskioluelta.
Tänään nauttimani katkarapuannos Prawn du piaza sisälsi juuri sopivasti syötävää, sen normaalin sektoreihin jaetun peltilautasen jossa riisi ja soosit ovat eri lokeroissa ja naanleipä siinä nätisti riisin päällä. Mausteita juuri sopivasti, sen verran että mausteisempaan tottunut pärjää ja perinteisempään eli mauttomampaan lounaaseen tottunutkin saa ateriansa tankattua ilman ihmeellisempiä naamanväänteitä. Pyydettäessä annoksiin saa toki myös lisää tulisuutta mutta varoitettakoon että kokeilukerralla tulinen sitten myös tarkoitti sen verran tulista että lounasseuralla oli pienoisia vaikeuksia saada lautasensa tyhjäksi.
Jos nyt jotain ikävää sanottavaa oikein hakemalla pitää lähteä hakemaan niin joskus kala-annoksissa käytettävä lohi on tuntunut olevan hieman kuivakkaa vaikka kastikkeessa lilluukin. Muutenkin tuntuu hieman vieraalta ajatukselta tilata lohta intialaisessa ravintolassa mutta epäilemättä tuollakin tarjotaan suunnilleen sitä mitä kansa keksii vaatia.
Hintataso on normaalia lounassetelitasoa, tarjoilu ripeää ja ystävällistä - pääasiassa kyypparit vaikuttaisivat olevan virolaisia paitsi ne joista näkee jo kaukaa että vähän kauempaa ollaan. Tässäkin ravitsemusliikkeessä tuntuu lounasaikaan vallitsevan sama hitusen hämmentävä mutta itse asiassa varsin näppärä käytäntö kuin monissa muissakin, eli annos tilataan tarjoilijalta mutta ravitsemusliikkeestä poistuttaessa käydään maksamassa itse kassalla.
Juomapuolellakin ainoa miinukseksi laskettava takaisku tuli jokunen vuosi sitten kun lomapäivän kunniaksi päätin tilata intialaista olutta, joka maksoi noin saman verran kuin kahden hengen lounasannokset yhteensä ja maistui melko tarkkaan Pirkka-keskioluelta.
Tänään nauttimani katkarapuannos Prawn du piaza sisälsi juuri sopivasti syötävää, sen normaalin sektoreihin jaetun peltilautasen jossa riisi ja soosit ovat eri lokeroissa ja naanleipä siinä nätisti riisin päällä. Mausteita juuri sopivasti, sen verran että mausteisempaan tottunut pärjää ja perinteisempään eli mauttomampaan lounaaseen tottunutkin saa ateriansa tankattua ilman ihmeellisempiä naamanväänteitä. Pyydettäessä annoksiin saa toki myös lisää tulisuutta mutta varoitettakoon että kokeilukerralla tulinen sitten myös tarkoitti sen verran tulista että lounasseuralla oli pienoisia vaikeuksia saada lautasensa tyhjäksi.
Jos nyt jotain ikävää sanottavaa oikein hakemalla pitää lähteä hakemaan niin joskus kala-annoksissa käytettävä lohi on tuntunut olevan hieman kuivakkaa vaikka kastikkeessa lilluukin. Muutenkin tuntuu hieman vieraalta ajatukselta tilata lohta intialaisessa ravintolassa mutta epäilemättä tuollakin tarjotaan suunnilleen sitä mitä kansa keksii vaatia.
Hintataso on normaalia lounassetelitasoa, tarjoilu ripeää ja ystävällistä - pääasiassa kyypparit vaikuttaisivat olevan virolaisia paitsi ne joista näkee jo kaukaa että vähän kauempaa ollaan. Tässäkin ravitsemusliikkeessä tuntuu lounasaikaan vallitsevan sama hitusen hämmentävä mutta itse asiassa varsin näppärä käytäntö kuin monissa muissakin, eli annos tilataan tarjoilijalta mutta ravitsemusliikkeestä poistuttaessa käydään maksamassa itse kassalla.
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Melko suolainen König
Mummotunnelissa majaansa pitävä ravitsemusliike König tuntuisi olevan suunnattu kiireiselle valkokaulusväelle. Tarjolla on siis noin euroa muita lähistön ravintoloita arvokkaampi buffetlounas korostetut siistissä ympäristössä, mikä käytännössä näköjään tarkoittaa asiakaskunnan koostuvan lähistöllä työskentelevistä flanellipaitaisista insinörteistä.
Kello 11 tuntuu olevan turhan aikainen ajankohta siirtyä syötävää tivaamaan sillä alkukeitto ei vielä ollut valmis ja sitten kun se saatiin vihdoinkin tarjoilupöydälle ei kauhaa meinannut löytyä mistään. Kauhan löydyttyä päästiin toteamaan että savulohikeitto oli kovin laihan oloista, syödessä heräsi epäilys että lieneekö soppa peräisin pussista vai kuutiosta tällä kertaa. Vehnäleipä oli sentään maukasta ja rapeakuorista kuten hyviin tapoihin kuuluu.
Metsästäjänpihvit olivat aivan kelvollisia, kastiketta oli tarjolla niukalti mutta sen verran mehevyyttä pihveissä oli että sitä ei juuri kaivannutkaan. Lisukkeena tarjolle laitetut uunijuurekset olivat sen verran maukkaita että pihveihin lipsahtaneen suolamääränkin oli miltei valmis antamaan anteeksi.
König on kelvollinen lounaspaikka, vaikkakinparin käyntikerran jälkeen tuntuu siltä että hintaa voisi tipauttaa vähän tai vaihtoehtoisesti antaa asiakkaiden itse suolata annoksensa. Ilmeisesti tyyriimmän paikan imago on kyllä pitänyt huolen siitä että jonottaa ei yleensä tarvitse ja pöydissäkin on valinnan varaa.
Kello 11 tuntuu olevan turhan aikainen ajankohta siirtyä syötävää tivaamaan sillä alkukeitto ei vielä ollut valmis ja sitten kun se saatiin vihdoinkin tarjoilupöydälle ei kauhaa meinannut löytyä mistään. Kauhan löydyttyä päästiin toteamaan että savulohikeitto oli kovin laihan oloista, syödessä heräsi epäilys että lieneekö soppa peräisin pussista vai kuutiosta tällä kertaa. Vehnäleipä oli sentään maukasta ja rapeakuorista kuten hyviin tapoihin kuuluu.
Metsästäjänpihvit olivat aivan kelvollisia, kastiketta oli tarjolla niukalti mutta sen verran mehevyyttä pihveissä oli että sitä ei juuri kaivannutkaan. Lisukkeena tarjolle laitetut uunijuurekset olivat sen verran maukkaita että pihveihin lipsahtaneen suolamääränkin oli miltei valmis antamaan anteeksi.
König on kelvollinen lounaspaikka, vaikkakinparin käyntikerran jälkeen tuntuu siltä että hintaa voisi tipauttaa vähän tai vaihtoehtoisesti antaa asiakkaiden itse suolata annoksensa. Ilmeisesti tyyriimmän paikan imago on kyllä pitänyt huolen siitä että jonottaa ei yleensä tarvitse ja pöydissäkin on valinnan varaa.
perjantai 9. maaliskuuta 2012
La Grill - melkein katoavaa kansanperinnettä
Forumin alakerran ruokapihalla La Grill tarjoili litteäksi piestyä, leivitettyä sikaa wieninleikkeen muodossa, vieressä sangen mitään sanomatonta pakastevihannessekoitusta ja yllätys-pyllätys - ranskalaisia perunoita jotka vaikuttivat ihan oikeista perunoista tehdyiltä.
Perunat oli muodikkaasti jätetty kuorimatta mutta siitä huolimatta ravintola ei nolannut itseään ja asiakkaitaan kutsumalla niitä maalaisranskalaisiksi. Makukin oli mukavan perunamainen, eli makua oli, toisin kuin niissä joka paikan pakastetikkuranskalaisissa joilla meitä niin usein piinataan.
Hinta oli lounaalle varsin kohtuullinen 8,50 ja hinta ja laatu tuntuivat olevan suhteellisen hyvin kohdillaan. Näitä paneroituja leikkeitä sai ennen joka ikisestä kuppilasta, vaihtamalla hawaijinleikkeen päältä ananasrengas sitruunaviipaleeseen ja anjovikseen saatiinkin wieninleike ja niin edespäin. Nyt tällaisia saa ryhtyä jo ainakin Helsingin keskustassa ja lähiöissä ryhtyä miltei hakemalla hakemaan. Tiettävästi jossain kaukaisemmilla huoltoasemilla tämä pihvikulttuuri vielä kukoistaa mutta empiiristen havaintojeni pohjalta on kaiken kaikkiaan hiipumassa hitaasti mutta varmasti. Jostain syystä en osaa oikein ikävöidä niitä 80-luvun kultaisia vuosia kun paljoa muuta syötävää ei ravintolasta meinannut saada mutta onhan tuo välillä oikein virkistävää vaihtelua.
Forumin pohjakerros on kyllä vieläkin varsin ikävä paikka aterioida, kolkko, viileä ja hälyinen. Se on tosin mukavaa että toisin kuin oman ikäluokkani nuorisolla kuulemma oli tapana, nykyteinit eivät pidä enää tyylikkäänä ja kosmopoliittisena käytöksenä ylätasanteilta räkimistä alhaalla ruokailevien niskaan.
Perunat oli muodikkaasti jätetty kuorimatta mutta siitä huolimatta ravintola ei nolannut itseään ja asiakkaitaan kutsumalla niitä maalaisranskalaisiksi. Makukin oli mukavan perunamainen, eli makua oli, toisin kuin niissä joka paikan pakastetikkuranskalaisissa joilla meitä niin usein piinataan.
Hinta oli lounaalle varsin kohtuullinen 8,50 ja hinta ja laatu tuntuivat olevan suhteellisen hyvin kohdillaan. Näitä paneroituja leikkeitä sai ennen joka ikisestä kuppilasta, vaihtamalla hawaijinleikkeen päältä ananasrengas sitruunaviipaleeseen ja anjovikseen saatiinkin wieninleike ja niin edespäin. Nyt tällaisia saa ryhtyä jo ainakin Helsingin keskustassa ja lähiöissä ryhtyä miltei hakemalla hakemaan. Tiettävästi jossain kaukaisemmilla huoltoasemilla tämä pihvikulttuuri vielä kukoistaa mutta empiiristen havaintojeni pohjalta on kaiken kaikkiaan hiipumassa hitaasti mutta varmasti. Jostain syystä en osaa oikein ikävöidä niitä 80-luvun kultaisia vuosia kun paljoa muuta syötävää ei ravintolasta meinannut saada mutta onhan tuo välillä oikein virkistävää vaihtelua.
Forumin pohjakerros on kyllä vieläkin varsin ikävä paikka aterioida, kolkko, viileä ja hälyinen. Se on tosin mukavaa että toisin kuin oman ikäluokkani nuorisolla kuulemma oli tapana, nykyteinit eivät pidä enää tyylikkäänä ja kosmopoliittisena käytöksenä ylätasanteilta räkimistä alhaalla ruokailevien niskaan.
torstai 8. maaliskuuta 2012
Memphis - Yliopistonkatu
Walking in Memphis - But do I really feel the way I feel?
Yliopistonkadun Memphisissä lounasaikaan ei ollut tungosta, mutta koska olemme Suomessa ja itsepalvelu on hyvä asia, ruoka tulee tilata tiskiltä. Kyllähän tuommoiseen jonon saa jo parista asiakkaasta aikaiseksi kun maksetaan etukäteen ja se etukortti on jossain täällä lompakon pohjalla hetkinen vaan. Jonottaessa olisi toki aikaa vertailla lounaslistalta löytyviä vaihtoehtoja mutta koska paperi on kallis ja harvinainen aarre jota tulee säästää, ei listaa näkynyt kuin ulko-ovessa ja tiskillä niiden edellisten jonottajien kourissa.
Listalta valikoitui tilattavaksi Illinois Burger, ihan varmuuden vuoksi. Hampurilaisen tilatessaan voi olla täysin varma siitä että mitään elämää suurempaa gourmetia ei ole tiedossa mutta toisaalta ei myöskään syömäkelvotonta moskaa. Mukavasti sinne keskivälille tuo sijoittuikin, kuten useimmissa lounaspaikoissa voi odottaakin.
Iso plussa tilausnumerolätkän virkaa tehneestä kumiankasta.
Salaattipöytä oli äärimmäisen perusnnormaali, sellainen ihan kiva että on olemassa mutta lähinnä siitä jäi mieleen se että nyt on salaattilautanen syöty tyhjäksi. Pari salaattia, toinen kurkku-tomaatti-nahistumaisillaanolevasalaatinlehtisalaatti ja vierailupäivän toinen salaatti oli selvästikin edellisen pohjalle valmistettu coleslaw-henkinen salaatti.
Hampurilaissämpylä oli harvinaisen hyvä täysmonivilja tms. kovin terveellisen oloinen teos. Pihviksi sai valita broilerin tai naudanjauhelihapihvin. Otin broilerilla, josta ei paljoa kerrottavaa ole kuten ei sämpylän välistä lautaselle valuneesta vuohenjuustokastikkeeksi kutsutusta maitomaisesta liemestäkään.
Ranskanperunat paljastuivat lankkuperunoiksi joille joku perverssi oli ilmeisesti ilkeyksissään roiskinut grillimaustetta ja mukana tullut munakupillinen ketsuppia vaikutti epäilyttävästi Meiralta tms. lasten ketsupilta.
Kokonaisuutena annos oli kuitenkin hieman enemmän kuin osiensa summa ja paikassa voi piipahtaa vielä joskus toistekin sikäli kun kohdalle osuu. Erikseen tuonne ei viitsi lähteä pientäkään mutkaa matkaansa tekemään.
Henkilökunta oli miltei vaivaannuttavan päällekäyvän ystävällistä ja rupattelevaa sorttia, ilmeisen luottavaisia myymiensä tuotteiden suhteen sillä kysyivät heti haluanko sellaista hienoa lounaspassia johon voi keräiillä leimoja. En ottanut. Kaikki tietävät että niitä puolilleen leimattuja pahvikortteja on sitten jossain vaiheessa taskut ja laukut puolillaan.
Yliopistonkadun Memphisissä lounasaikaan ei ollut tungosta, mutta koska olemme Suomessa ja itsepalvelu on hyvä asia, ruoka tulee tilata tiskiltä. Kyllähän tuommoiseen jonon saa jo parista asiakkaasta aikaiseksi kun maksetaan etukäteen ja se etukortti on jossain täällä lompakon pohjalla hetkinen vaan. Jonottaessa olisi toki aikaa vertailla lounaslistalta löytyviä vaihtoehtoja mutta koska paperi on kallis ja harvinainen aarre jota tulee säästää, ei listaa näkynyt kuin ulko-ovessa ja tiskillä niiden edellisten jonottajien kourissa.
Listalta valikoitui tilattavaksi Illinois Burger, ihan varmuuden vuoksi. Hampurilaisen tilatessaan voi olla täysin varma siitä että mitään elämää suurempaa gourmetia ei ole tiedossa mutta toisaalta ei myöskään syömäkelvotonta moskaa. Mukavasti sinne keskivälille tuo sijoittuikin, kuten useimmissa lounaspaikoissa voi odottaakin.
Iso plussa tilausnumerolätkän virkaa tehneestä kumiankasta.
Salaattipöytä oli äärimmäisen perusnnormaali, sellainen ihan kiva että on olemassa mutta lähinnä siitä jäi mieleen se että nyt on salaattilautanen syöty tyhjäksi. Pari salaattia, toinen kurkku-tomaatti-nahistumaisillaanolevasalaatinlehtisalaatti ja vierailupäivän toinen salaatti oli selvästikin edellisen pohjalle valmistettu coleslaw-henkinen salaatti.
Hampurilaissämpylä oli harvinaisen hyvä täysmonivilja tms. kovin terveellisen oloinen teos. Pihviksi sai valita broilerin tai naudanjauhelihapihvin. Otin broilerilla, josta ei paljoa kerrottavaa ole kuten ei sämpylän välistä lautaselle valuneesta vuohenjuustokastikkeeksi kutsutusta maitomaisesta liemestäkään.
Ranskanperunat paljastuivat lankkuperunoiksi joille joku perverssi oli ilmeisesti ilkeyksissään roiskinut grillimaustetta ja mukana tullut munakupillinen ketsuppia vaikutti epäilyttävästi Meiralta tms. lasten ketsupilta.
Kokonaisuutena annos oli kuitenkin hieman enemmän kuin osiensa summa ja paikassa voi piipahtaa vielä joskus toistekin sikäli kun kohdalle osuu. Erikseen tuonne ei viitsi lähteä pientäkään mutkaa matkaansa tekemään.
Henkilökunta oli miltei vaivaannuttavan päällekäyvän ystävällistä ja rupattelevaa sorttia, ilmeisen luottavaisia myymiensä tuotteiden suhteen sillä kysyivät heti haluanko sellaista hienoa lounaspassia johon voi keräiillä leimoja. En ottanut. Kaikki tietävät että niitä puolilleen leimattuja pahvikortteja on sitten jossain vaiheessa taskut ja laukut puolillaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)