Casino Piazza

Kun paikan nimi on Casino Piazza ja se sijaitsee kasinorakennuksen sisäpihalla sen totisesti odottaisi olevan edes hieman tavallista lounaskuppilaa tasokkaampi. Onneksi se on. 

Ruoka maksetaan tilauksen yhteydessä. Annoksia on listalla tavallisesti 5 erilaista, joista yksi on aina versio caesarsalaatista ja yksi on keitto/salaattiyhdistelmä, joka sekään ei näytä vaihtuvan läheskään päivittäin. Lounassetelihintaiseen annokseen kuuluu alkusalaatti ja jälkiruokakahvi, jonka saa halutessaan myös pahvikupissa mukaansa. 

Alkusalaatin ja keittoannokseen kuuluvan salaatin pöydät ovat vierekkäin, ja homma on organisoitu jokseensakin päin helvettiä. Jo yksi alkusalaattia hakeva ruokailija saa pöytien asettelusta johtuen salaattinurkkaan ruuhkan aikaiseksi aivan keskenään ja toisen ruokailijan saapuessa paikalle ollaan jo lähellä kaaosta. Paikalla on tietenkin opastelappu jossa kerrotaan mistä kenenkin sopii salaattia ottaa. Kaikkien on tietenkin pakko käydä salaattinurkkauksessa sillä ruokailuvälineitä ei saa mistään muualta. 

Ruokaa ei totisesti tarvitse odottaa kauaa. Kun viimeinenkin seurueen jäsenistä on onnistunut selvittämään salaattipöytäesteen ja ehtinyt haukkaista sinänsä herkullista leipää sekä haarukallisen taikka pari alkusalaatistaan, on tarjoilija jo tuonut annokset pöytään. Tähän mennessä touhu ei vielä vaikuttanut kovinkaan lupaavalta mutta sitten se tärkein eli pääruoka.

Palermon kana-niminen annos oli hyvinkin maukas ja mehevä broilerinrinta, tomaattikastike vaikutti tomaateista tehdyltä ja annoksessa oli hyvän, viimeistellyn annoksen tuntua ja makua. Mausteet olivat kohdallaan ja jopa kanaeläimen palasen vieressä virunut pala polentaa maistui vaikutti siltä että keittiössä ollaan vilpittömän kiinnostuneita siitä miltä ruoka näyttää, tuntuu ja maistuu.

Vieressä syötiin varsin tuhdin näköinen lohicaesarsalaatti jossa siinäkään ei kuulemma valittamista ollut.

Täällä täytyy käydä vielä useampi kerta, kun kerran voi ja pääsee. Atmosfäär on toki hieman ostoskeskusmainen mutta semmoista se näissä sisäterassiravintoloissa  tuppaa olemaan. Ruoka on kuitenkin sen verran kohtuuhyvää että pienen kalseuden on valmis antamaan anteeksi.

Santa Fé

 Helsingin keskustan Santa Fé tarjoaa aivan kohtuuhintaista lounasta ja annokset ovat ainakin tällä käyntikerralla hätkähdyttävän jykeviä.

Makua ei kuitenkaan meinaa löytyä sitten millään sen enempää kuin mitä juustokastikepurkista on annoksen päälle isolla kädellä kaadettu. Kolmihenkisen seurueemme jokainen jäsen otti eri annoksen eikä kenelläkään tuntunut löytyvän oikein mitään hyvää sanottavaa syömästään satsista. Näistä tortilloista ja fajitoista ei oikein enää jaksa innostua kun tätä normi texmexiä on saanut joka paikasta sen viimeisen viitisentoista vuotta, sillä erotuksella että aikanaan säilykejalapeñot tuntuivat eksoottisilta ja kovin väkeviltä. Muistelisin myös ruokiin aikanaan kuuluneen reilusti tomaattisalsaa mitä ei ainakaan katkaraputortillaan ollut piisannut. Jäi myös hieman epäselväksi miten texmex-maailmassa tortilla eroaa burritosta, yhdennäköisyys oli suorastaan hätkähdyttävä.

Nyt tämä oli lähinnä tylsä. Ketjun muissa ruokaloissa on kuulemma parempaa. Ei tämäkään pahaa ollut mutta aika pitkästyttävää settiä.

Mesopotamia / Café Caisa

Myös Mesopotamia-nimellä itseään mainostava Café Caisa lienee kaupungin ainoa kurdiravintolana itseään mainostava paikka. Ravintola itsessään Kaisaniemen liike/elokuvakeskuksen yläkerrassa on vähän kolkon oloinen mutta ruoka on hyvää. Hinnoittelukin on kohdallaan, lounasbuffetista pyydetään 8,70 ja se on näillä nurkilla tähän maailmanaikaan kohtuullinen hinta. Laatukin on hyvin kohdallaan.

Homma toimii siten että ruoka maksetaan ensin tiskille jonka jälkeen voi siirtyä noutopöydän ääreen. Tarjolla on monipuolisesti kylmiä linssi, papu- ja kuskussalaatteja sekä hummusta ynnä muita tahnoja. Valikoima näyttää vaihtelevan ja oikeastaan kaikki on hyvää. Mausta on ainakin huomaavinaan että se on paikan päällä tehtyä eikä mitään keskuskeittiökamaa, yrttejä on käytetty ja tavara on tuoreen tuntuista.

Lämpimien ruokien kohdalla tarjonta on tavallisesti hieman niukempaa, yleensä tarjolla on kebablihaa tai lihapullia varsin rasvaisessa mutta maistuvassa kastikkeessa, jotain kasvispataa ja kolmantena vaihtoehtona kanaa tai kalaa. Lisukkeena riisiä ja paahdettuja perunoita. Lämpimien kanssa en ole yleensä niin väliä pitänyt sillä tapana on ollut kahmia sen verran kylmiä ruokalajeja salaattipöydästä että mahaan ei paljoa lämpimiä mahtuisikaan.

Mutta saako tuolla tilattua listalta tai onko siellä edes mitään listaa, sitä en ole vielä saanut edes itselleni selvitettyä.

Joka tapauksessa nykyään ehdottomasti eräs lempipaikoistani missä lounastaa.

Iguana, Mannerheimintie

Toki se on ymmärrettävää että kun ravintola on kalliilla liikepaikalla ja keskellä päivää kukaan ei suostu maksamaan tavallisesta kaljasta keskustan hintoja niin jotain on keksittävä. Monilla kapakeilla tämä keksintö on, monesti valitettavasti, lounaan tarjoileminen. Noutopöytälounaan puheena ollessa voidaan myös puhua lounaan tarjoilemattomuus eli tarjolle jättäminen.

Iguanan noutopöytälounas muistuttaa jotain sellaista minkälaista kuvittelen kouluruoan nykyään olevan. Siis sellaisissa kouluissa tahikka laitoksissa joissa ei niin välitetä sellaisista pikkuseikoista kuin maku vaan tärkeämpää on se että saadaan suuri määrä väkeä ravittua edullisesti ja siististi. Ravitsemusliikkeellä joka on jollain kepulikonsteilla onnistunut luomaan itselleen tex-mex-imagon luulisi olevan pyrkimystä vähän höystää tarjoomuksiaan vaikkapa mausteilla. Ilmeisesti lounastajien odotetaan kuitenkin olevan enemmän sitä väkeä joka on vastoin tahtoaan juuttunut Helsingin keskustaan eikä löydä mistään huoltoasemaa jossa voisi turvallisesti ruokailla jotain mikä maistuisi pitkään haudutetulta aaltopahvilta.

Tarjolla oli kiitettävä määrä ruokalajeja mutta valitettavasti paria kokeilemaani ei voinut juuri maun puolesta erottaa toisistaan. Esille laitetut pizzaviipaleet olivat nätisti sanoen pahoja, tiedän että siellä osataan tehdä kelvollista pizzaa mutta lounaspöytään sitä ei ole kannettu vaan tilalla on uskomattoman tympeän makuista, halpajuustolla tärveltyä läpyskää joka täytteidensä puolesta maistui ja näytti siltä että se on kerätty aamulla viereisen nakkikioskin takaa.

Lounaan hinnalla olisi myös saanut juotavakseen limonadia, sitä pyssyversiota mitä oikeasti ei voi juoda jos seassa ei ole reippaasti viinaa. En ottanut.

En taida mennä toiste. Elämä on aivan liian lyhyt tällaiseen. Mielummin vaikka Hesburgerille.

Manhattan Steak House, Forum

Ostoskeskuksen ravintolarysässä ei sapuskaltaan sovi odottaa liikoja ja tämä ravitsemusliike tuntuu juuri vastaavan siihen valtaisaan kysyntään joka ravintolapalveluihin kohdistuu niiden kuluttajien taholta jotka eivät paljoa vaadi, kunhan vatsa tulee täyteen ja siinä se.

Wienerleike on takuuvarma klassikko. Yleensä sillä tässä maassa tarkoitetaan hakattua ja leivitettyä porsaspihviä joka maistuu täsmälleen siltä mitä mausteita leivitykseen on raskittu laittaa. Tällä kertaa maku oli aivan kohtuullinen, vaikkkakin olen antanut hemmotella itseni uskomaan että pihvin päälle pruukataan läiskäistä vähän kaprista ja anjovista niin tälläkin kertaa suhtaudun maailmanmiehen luontaisella joustavuudella niiden puuttumiseen. Sen sijaan pihvin kera tarjotut ryppyranskalaiset eivät varsinaisesti tunnelmaa kohottaneet, niistä kun näki jo monen metrin päästä että einestehtaalta ollaan ja maku jääkin nollaan. Päättelen tästä muidenkin lisukevaihtoehtojen olevan yhtä tasalaatuisia ja aivan epäilemättä hygieniasäännösten mukaisia, jos näistä nyt jotain nättia sanottavaa pitää keksiä.

Onneksi itse ravintolan puolella olleessa vapaassa pöydässä oli ketsupipurkki pelastamassa tilannetta, varsinaisen ruokapihan puolella istuessa ei sitäkään laihaa lohtua olisi ollut. Valitettavasti ketsuppi oli merkittömässä purkissa olevaa ties mitä ketsuppia joka lienee enemmäkin lapsikuluttajille tai öisille nakkikioskeille suunnattua sorttia. Veikkaan Meiralla olevan sormensa pelissä tässä asiassa. Miellyttävänä yllätyksenä lautaselle oli saatu mahdutettua hieman tuoretta salaattiakin mukaan mikä ilahdutti mieltäni jossakin määrin. Muuten tässä suuressa Forumin wienerleiketaistossa noin 3 metrin päässä oleva La Grill pitää toistaiseksi ykkössijaa.

Ilmeisesti Manhattan Steak House on toiminut tällä liikepaikalla noin vuodesta 1986 eli jotain siellä tehdään oikein. Tai ainakin sellaista mitä väki haluaa syödä, mikä ei aivan joka vinkkelistä katsottuna ole sama asia.

Stockmann, F8

Oma vika. Mitäs menin.

On itsestään selvää että tavarataloon sijoitettu ruokala tuppaa olemaan eräänlainen lisäpalvelu. Vähän kuin huoltoasemien ravintolat. Tavaratalon markkinointiviestinnästä olin kuitenkin onnistunut muodostamaan sellaisen käsityksen että tässä olisi kyseessä vähän mukavampi kuppila jossa kelpaa rentoutua ja herkutella ostosten lomassa. Herkutteluasian suhteen ei juuri ole huomauttamista mutta muuten vähän tökkii tämä edistyksellinen konsepti.

Salaattibaarista saa muodikkaasti osoitella sormella vitriinin kyljestä että mitä kivaa siihen salaattiin nyt sitten laitetaan. Hinnat selviävät tiskin takaa monitorin näytöltä jossa informaatio liikkuu niin rivakkaan tahtiin että suositeltavaa olisi ottaa mukaan tulkiksi kokeneempi pörssimeklari tai lennonjohtaja. Kolmen lisukkeen salaatti maksoi vähän toista kymppiä. Kun lautanen on tarjottimella (tarjotin on alhaalla oikealla piilossa) saa asiakas suunnistaa varsin puutteellisen viitoituksen varassa etsimään salaattikastikkeita ja siemeniä, kassa taas löytyy jostain muualta ja hetken lounaskansan seassa pujoteltuaan voi löytää myös leipätiskin jossa ei sivumennen sanottuna ollut voita laisinkaan, vain margariinejä. Kyllä, myös Oivariini on margariini. Olisi ollut edes jotain kolesterolinvähennystököttejä mutta ei.  Samassa yhteydessä on piste jossa voi täyttää vesilasinsa.

Pöydät ovat hiukan ahtaan oloiset, kun pöydässä on viisi tuolia valmiina voi olla varma että neljä henkeä ei mahdu mukavasti aterioimaan ja käytävän vieressä istuessaan voi kätevästi laskea takaa kulkevat lastenvaunut sen perusteella montakö tökkäystä selässään tuntee. Käytetyille astioille ja tarjoittimille tarkoitetut vaunut on asetettu kätevästi näkyville joko niiden korkealuokkaisen designin vuoksi tai vaihtoehtoisesti merkiksi siitä että pöytä olisi suotavaa siivota itse. Itse suosin ensimmäistä tulkintaa mutta myös toinen vaihtoehto näytti saavuttaneen runsaasti kannattajia.

Kyllä tuolla syödä voi mutta mielummin asioin jossain muualla. Saman saa monista muistakin ympäristön paikoista, halvemmalla ja mukavammin.

KarlJohan

Mukava havaita että aivan Helsingin ydinkeskustassa, pari sataa metriä Stockmannilta löytyy vielä pieni ja laatuunsa nähden melko edullinen lounaspaikka. Annosten hinnat alkavat noin 9 eurosta ja kalleimmat ovat siinä vähän alle kahden kympin. Jokaisella piipahduskerralla noin 2 lounassetelin hintainen annos on osoittautunut jos ei oivalliseksi niin ainakin kohtuullisen hyväksi.

Asiakaspaikkoja ei kovin paljoa ole joten paikalle kannattaa suunnata ajoissa ja siitä huolimatta kannattaa varautua siihen että löytää itsensä istumasta vieraiden ihmisten vierestä sikäli kun pöydissä on tilaa. Päivän ruokalista löytyy kassatiskin vierestä liitutaululta, ja tiskillä on myös pieni, sangen vaatimaton salaattipöytä.

Lounaslistaa on turha netistä etsiä, annosten ainekset näyttävät valikoituvan sen mukaan mitä hyvää tänään on saatu hankittua. Sesongin mukaan mennään. Talvella olen nauttinut mainiota mademuhennosta ja keväällä olen kurkkinut ohi kulkiessani ujosti josko siellä jo olisi mainintaa korvasienistä jota en vielä ole tähän päivään mennessä havainnut.

Sisäelimiä pitäisi oleman tarjolla säännöllisesti. Tänään listalta valikoitui karitsan munuaisia sinappikermalla perunamuhennoksen kera 16€ hintaan ja mielestäni investointi kannatti. Annoksen tasosta on paha sanoa mitään koska karitsan munuaiset eivät yleensä kuulu jokapäiväiseen ruokavaliooni mutta makua piisasi, syödessä tuli hyvä mieli ja päätin tilata samaa toistenkin jos se vielä joskus on mahdollista.

 Paikassa oli lounasajasta huolimatta tietynlainen kiireettömyyden tuntu ja tuhdihkon annoksen nautittuani laitoinkin hämmästyneenä merkille että ateriaan ei kulunut juuri sen enempää aikaa kuin normaaliin hampurilaisravintolassa käväisyyn. Hyvä näin.

Ravintola Katsomo

Savoy-teatterin eli entisen elokuvateatteri Savoyn aulan yhteydessä sijaitseva Ravintola Katsomo on mukava yllätys. Itse ravintolatila näyttäisi olevan vanhasta sisäpihasta huolella remontoitu ja katettu tila, joten yleisvaikutelma on varsin raikas ja valoisa varsinkin kirkkaalla säällä. Ensimmäinen vaikutelma sisään astuessa on että tämä on varmasti hirmuisen kallis ravintola mutta lounas näyttäisi olevan tarkalleen samaa hintaluokkaa kuin muissakin alueen ravintoloissa eli hinnoiteltu sen arvokkaimman lounassetelin mukaan.

Alkusalaatteja oli tarjolla kolmea eri sorttia ja ne tosiaan olivat salaatteja, tällä kertaa tarjolla oli vihersalaattia, katkarapusalaatti tai maalaissalaatti joista valitsin jälkimmäisen. Salaatissa oli vihreitä papuja ja erilaisia marinoituja vihanneksia. Maukasta ja maistuvaa. Pelkästään salaatti olisi itsenään ollut jo riittävä lounas.

Koska olen ahne ja mässäilyyn taipuvainen, valitsin seisovasta pöydästä vielä pyttipannun jossa oli mukava sekoitus erilaisia lihoja ja makkaroita, perunat olivat uusia kuorineen kypsytettyjä, jos ne olisivat olleet ranskalaisia niitä oltaisiin sanottu maalaisranskalaisiksi mutta koska ne olivat paistettuja voinemme samalla logiikalla kutsua niitä maalaispaistetuiksi. Tarjolla oli myös reiluja suolakurkkusiivuja ja paistettuja munia, jotka toisin kuin yleensä luullaan on näköjään mahdollista asettaa buffettiin tarjolla nätisti vain toiselta puolelta paistettuna ja keltuainen juuri niin valuvan löysänä kuin ne tykkään laittaa.

Yllättävän maukas kokonaisuus, taitaa olla parhaita seisovan pöydän pyttipannuja mitä ikinä olen saanut.

Täällä pitää käydä toistekin. Liian monta kertaa olen kävellyt ohi, tämä tullee olemaan yksi vakiopaikoistani jos taso on jatkossakin samaa luokkkaa.

Sir Eino

Sir Eino on sijainniltaan erinomainen, arvokkaamman puoleinen pubi varsin keskellä Helsinkiä Esplanadin varrella. Ravintolassa tarjotaan myös lounasta seisovasta pöydästä kohtuulliseen lounassetelihintaan. Tämä ei ole keskustankaan olutravintoloissa mitenkään tavallista, joskin toivoisin tavan yleistyvän. Pelkään että Einossakaan sitä ei välttämättä kovin pitkään jakseta sillä väkeä ei tunnu riittävän jonoksi asti, tilaa piisaa ja parhaaseen lounasaikaan henkilökuntaa (jota on vähän) näyttää pikaisella vilkaisulla välillä olevan suunnilleen saman verran kuin asiakkaitakin.

Ruoka on muutaman käyntikerran perusteella hyvinkin perinteistä, sellaista mitä niistä monista hyvää kotiruokaa kaupittelevista paikoista olisi mielellään odottanut saavansa. Tässä tapauksessa valittamista ei löydy vaan vaikkapa kermakastikkeessa killuvia pieniä, ihastuttavan omatekoisen oloisia ja makuisia lihapullia syö mielellään vähän useampaankin kertaan ja pottumuusiakin piti ottaa vielä vähän lisää, vaikka itse teenkin vähän parempaa. Salaattipöytä oli aivan asiallinen, joskin melkoisen niukka. Tänään tarjolla oli mm. salaattia kurkkuviipaleilla, raejuustoa ja säilykemandariinia sekä siemeniä useampaakin eri sorttia. Tarjolla on myös päivittäin vaihtuva keitto jota ei ainakaan mainosteta myytävän erikseen.

Sir Einossa syö välillä mielellään, vaikkakaan ei kevyesti.


Päivitys 15.05.2011.

Sitkeitä kaalikääryleitä ja kouluruokalan mieleen tuovia keitettyjä (höyrytettyjä?) perunoita. Muita ruokailijoita ei ole ja ravintola näyttää aika lailla luopuneen toivosta edes saada sinne kovinkaan paljoa lounastajia.

Food Spot, Mikonkatu

Mikonkadulla on jo jonkin aikaa komeillut Food Spot- niminen ruokintapiste, siinä Chillin vieressä ja Raxin alakerrassa. Sjainti on strategisesti nerokas sillä noiden naapureiden vieressä miltei mikä tahansa näyttää kivalta ja houkuttelevalta.


Paikka on pieni, jotenkin 80-lukuisen siisti ja kliininen, vaikkakin modernin vihreä väritykseltään. Jo ensimmäisellä vilkaisulla tulee äkkinäisellekin selväksi että täällä on tarkoitus piipahtaa pikaisesti puraisemassa jotain, tänne ei ole tarkoitus jäädä notkumaan yhtään sen pidemmäksi aikaa kuin mitä ruokailuun menee. 


Listalla näytti olevan enimmäkseen pizzaa, muutama salaatti ja kebabia Huomioni kiinnitti ruokalistan alalaitaan kätketty Laffeh-niminen artikkeli joka osoittautui jonkin sortin rullakebabiksi. Täytevaihtoehtoina oli falafel, kana, tai kebablihatäyte. Näistä valitsin falafelin koska tänään olen hippie joka haluaa pelastaa maailman. Valinta ei ollut huono, rullassa lisäksi olleet salaatti, kurkku ja tomaatti kastikkeineen maistuivat yllättävän raikkailta ja pirteiltä, ei ihan sitä mitä olisin pikakebab-pizzapaikalta odottanut. 


Positiivinen yllätys siis tämänkin päivän lounas. Siinä syödessä tuli sivumennen pohdiskeltua että tätä olisi kiva syödä myös kännissä. Taidan kokeilla joku kaunis ilta.


Jos sitä ensi viikolla löytäisi jostain jo vähän heikompaa mättöä, olisi niin mukava päästä taas sanomaan rumasti.

Day & Nite Sushi

Pohjoisella Makasiinikadulla, aivan Kasarmitorin laidalla on pieni mutta pitkulainen sushipaikka nimeltään Day & Nite Sushi Bar. Vaikka kello on jo reilusti lounasaika ei kuppila ole läheskään täynnä. Pöydät ovat nätisti katetut ja listat mukavasti esillä. Kymmenen pökäleen sushisetti maksaa sen 10,50 euroa mikä tuon suuruisesta setistä on aivan normaali hinta lounasaikaan. Tässä paikassa hintaan sisältyy myös alkuruokana tarjoiltu pikku lautasellinen misokeittoa, mikä on itselleni ensimmäinen kokemus tästä ruokalajista. Järkeilen sopassa olevan jotain kalaperäistä makuainetta ja merilevää, muutama tofun palanenkin liemessä on sattuman virkaa hoitamassa. Tämä vaatinee hieman totuttelua mutta ei se suinkaan pahaa ole.

Itse sushipökäleet eli nigirit ja makit ovat maukkaita ja huolella tehdyn oloisia. Lounasseuran kanssa tosin hämmästelemme hetken lohimakeja, niissä tuntuu olevan jotain tavallisuudesta poikkeavaa mutta taitaa johtua siitä että lohi on oikeasti raikasta ja tuoretta eikä sellaista mitä tuoreena on totuttu saamaan. Pienoinen kulttuurishokki seuraa myös lautaselle asetetusta persiljatupsusta, erilaisia porkkanaviipaleita ja vastaavia on sushilautasilla nähty mutta tämä onkin uutta. Olen taas oikein urhea ja reipas poika eli syön sen ilmeenkään värähtämättä vaikka tosimies ei muistaakseni rehuja syökään.

Kaikki on sen verran mukavasti kohdallaan että täällä pitää käydä toistekin.

Raffaello

Mummotunnelin Raffaello on sinnitellyt paikallaan jo huomattavan pitkään joten pitihän se käydä katsomassa että miksi. Ravintola mainostaa välimerellistä keittiötään joten lounasbuffetissa oli luonnollisestikin tarjolla lindströmin pihvejä madeirakastikkeella ja yrttiperunaa. Maallikkona menisin väittämään tuota itämerellis-atlanttiseksi keittiöksi mutta lienee turha väittää tietävänsä paremmin kuin ammattilaiset joten olkoon siis välimerellistä.

Lounas maksoi sen normaalin hinnan eli saman verran kuin kalleimpien lounassetelien arvo on ja yllättävää kyllä rahalle tuntui saavan myös vastinetta. Parsakeittoakin olisi ollut buffetissa tarjolla ja ikävä kyllä en siihen tajunnut kajota sillä muuten ruoka tuntui olevan maukasta ja huolella valmistettua. Edes salaattipöydästä en löytänyt muuta motkotettavaa kuin hienoisen suppean valikoiman joka ei kylläkään ole mikään häpeä jos ainekset ovat muuten kohdillaan.

Lindströmin pihvit olivat muhevia ja meheviä, juuri sellaisia kuin haluan tuollaisten olevan ja muutenkin sapuskassa oli makua sen verran että annoksen enempi maustaminen ei juolahtanut mieleenkään.

Ruokailijoita oli vähän joka lähtöön, haalariukkoa jostain rakennuksilta ja ne tuohon paikkaan niin stereotyyppisesti yhdistetyt jakkupukuiset valkoviinimatamit salaattilautasineen ja kaikkea siltä. Paikkaa voi huoletta luonnehtia varsin miellyttäväksi, missään vaiheessa ei tullut sellainen olo että minun tai muiden läsnäolijoiden pitäisi olla ihan jossain muualla.

Oikeastaan mikään ei muistuttanut muutaman vuoden takaisesta ensi visiitistä tuohon ravitsemusliikkeeseen, jolloin turhan kalliin huoltoasematasoisen pihvin ja tivolitasoisten ranskanperunoiden tilattuaan ei meinannut millään saada ruokailuvälineitä eikä talosta meinannut löytyä henkilökuntaa joka ymmärtäisi mikä on "haarukka" ja miksi kukaan haluaisi sellaista.

Mikäli taso nousee jatkossakin vastaavin harppauksin tulee tuolla aterioitua useamminkin.

Kalja näytti muuten olevan siivottoman kallista mutta tämä ei oikeastaan ole Helsingin keskustassa mikään varsinainen uutispommi.

La Torrefazione, Aleksanterinkatu

Sitä on huonompiakin tapoja viettää maanantain lounastauko kuin mennä keskellä Helsinkiä sijaitsevaan kahvilaan ja tilata keittiömestarin suositus joka tällä kertaa oli jänistä kahdella tavalla, paahdettuja perunoita, grillattua fenkolia sitruunavinegretillä, kurpitsapyrettä ja rosmariinikastiketta.

Aleksanterinkadun La Torrefazione on siitä mainio tapaus että siellä on mahdollista lounasaikaan saada hyvää, välillä suorastaan erinomaista ruokaa jonkin verran halvemmalla kuin mitä huoltoasemilla joutuisi maksamaan laadun ollessa kuitenkin hyvän laaturavintolan luokkaa.

Salaatit ovat normaalisti siinä vähän alle kympin hintaisia ja aina hintansa veroisia, mitä valitettavasti ei kaikista ydinkeskustan paikoista voi sanoa.

Jänis kahdella tavalla näytti ja maistui ainakin näin maallikon arvion mukaan siltä että lautasella oli roosaa filettä ja hyvin haudutettua rintaa tahikka lapaa, joka tapauksessa jotain karkeasyisempää lihaa. Parasta jänistä mitä olen missään syönyt. Tosin en myönnä osasyyllistyneeni kovinkaan monen pupujussin ennenaikaiseen poismenoon mutta kuitenkin. Lisukkeetkin olivat enimmäkseen herkullisia, tosin yllättävän runsas kurpitsapyrekasa herätti hetkeksi mielikuvan että nyt joku koiranleuka on kipannut tuohon puoli purkkia Pilttiä. Tiedä vaikka olisikin, makeaa mutta hyvää sössöä se oli ja toimi pupun kanssa oikein hyvin.

Jälkiruokaespresso (1€, maksetaan ruokaa tiskiltä tilatessa) on luultavasti kaupungin parhaita ja hymyn kera pöytään tarjoiltu.

Tulipa taas kerran hyvä mieli.

Senaatin Hiili ja Subway

Talviaamuisin tieni tukki usein poikittain Kluuvikadulle pysäköity ravintola Senaatin Hiilen kookas mainosauto, Hummer tai vastaava kikkelinjatkovekotin. Tästä kävelykatutilan kahmimisesta närkästyneenä päätin että tuonne en mene ihan vähään aikaan.

Eilen havaitsin kuitenkin jo tyyntyneeni siinä määrin että olin valmis antamaan ravintolalle tilaisuuden. Alku vaikutti lupaavalta, atmosfääri mukavan 90-lukuisen hieman industriaalisen trendibaarihtava aina tiskillä lojuvia tyyli- ja sisustuslehtiä myöten, lounaslista näytti hyvältä ja ystävällinen tarjoilijakin tuli melkein saman tien hakemaan tilausta ja kaatamaan vettä.

Siinä se sitten olikin. Aikani lehtiä plärättyäni aloin kummastella sapuskan viipymistä ja aiemmin saapuneet asiakkaatkin alkoivat jo pitää pienimuotoista älämölöä kun tilattua ruokaa ei ollut puoleen tuntiin kuulunut. Itsekin aloin kaipailla tilaamaani kuhaa ja pohdin että tässä täytyy pian siirtyä muualle murkinalle, samalla kun naapuripöytä sai pitkään odottamansa annokset selityksellä että kun ei ole tarpeeksi kokkeja paikalla. Tämmöisenkin pikkuseikan olisi tietysti voinut mainita tilauksia vastaan ottaessa, tässä maailmassa on nimittäin vähän sellainen meininki että useimpien ruokatunti on hieman lyhyempi kuin mitä lounasannoksen toimitusaika kyseisessä ruokalassa on. Väkeä ei ollut edes mitenkään erityisen paljoa, suurin osa pöydistä oli tyhjillään. Tässä vaiheessa kaiken kruunuksi kauppakeskuksen palohälytin pärähti soimaan joten ei auttanut kuin vatsa kurnien siirtyä kadun puolelle etsimään jotain syötävää.

Päätin odottaa taas muutaman kuukauden ennen kuin edes mietin uutta piipahdusta.

Vieressä Vuorikadulla olikin Subway, tuo sämpyläpuodeista hämmentävin. Teriyakikanapatonki (vuoden yhdyssanapalkintoehdokas numero 1) noin kaikilla lisukkeilla oli lähinnä syötäväksi luonnehdittava tapaus, täysjyväleivästä jäi sen verran reilusti murusia työpisteeni ympäristöön että niiden avulla voin seurata siivoojamme onnistumista työssään varmaan ensi vappuun asti.

Subwayn hyvä puoli on se että asiakas näkee mitä sinne käntyn väliin ladotaan ja lisäksi ei pääse syntymään epätietoisuutta siitä mitä tässä seuraavaksi pitäisi tehdä, touhu on hyvin tuotteistetun liukuhihnamaista ja opasteet ovat kohdillaan, sen kun kävelet hissuksiin tiskin vierellä, vastaat noin neljään henkilökunnan esittämään kysymykseen ja huomaat olevasi kassalla lämmin ja tuore täytepatonki tassussa. Itse ravintolatila on sen verran kolhon kahviomainen että sinne ei kovin mielellään jää istuskelemaan.

Suosittelemme pikaruokailutarkoituksiin.

Samrat onnistuu aina

Tässä vuosien varrella olen lounastanut useampia kymmeniä kertoja Eteläesplanadilla pihan perukoille piilotetussa Samratissa,  oikeastaan kertaakaan en ole joutunut pettymään ruokien suhteen.

Juomapuolellakin ainoa miinukseksi laskettava takaisku tuli jokunen vuosi sitten kun lomapäivän kunniaksi päätin tilata intialaista olutta, joka maksoi noin saman verran kuin kahden hengen lounasannokset yhteensä ja maistui melko tarkkaan Pirkka-keskioluelta.

Tänään nauttimani katkarapuannos Prawn du piaza sisälsi juuri sopivasti syötävää, sen normaalin sektoreihin jaetun peltilautasen jossa riisi ja soosit ovat eri lokeroissa ja naanleipä siinä nätisti riisin päällä. Mausteita juuri sopivasti, sen verran että mausteisempaan tottunut pärjää ja perinteisempään eli mauttomampaan lounaaseen tottunutkin saa ateriansa tankattua ilman ihmeellisempiä naamanväänteitä. Pyydettäessä annoksiin saa toki myös lisää tulisuutta mutta varoitettakoon että kokeilukerralla tulinen sitten myös tarkoitti sen verran tulista että lounasseuralla oli pienoisia vaikeuksia saada lautasensa tyhjäksi.

Jos nyt jotain ikävää sanottavaa oikein hakemalla pitää lähteä hakemaan niin joskus kala-annoksissa käytettävä lohi on tuntunut olevan hieman kuivakkaa vaikka kastikkeessa lilluukin. Muutenkin tuntuu hieman vieraalta ajatukselta tilata lohta intialaisessa ravintolassa mutta epäilemättä tuollakin tarjotaan suunnilleen sitä mitä kansa keksii vaatia.

Hintataso on normaalia lounassetelitasoa, tarjoilu ripeää ja ystävällistä - pääasiassa kyypparit vaikuttaisivat olevan virolaisia paitsi ne joista näkee jo kaukaa että vähän kauempaa ollaan. Tässäkin ravitsemusliikkeessä tuntuu lounasaikaan vallitsevan sama hitusen hämmentävä mutta itse asiassa varsin näppärä käytäntö kuin monissa muissakin, eli annos tilataan tarjoilijalta mutta ravitsemusliikkeestä poistuttaessa käydään maksamassa itse kassalla.

Melko suolainen König

Mummotunnelissa majaansa pitävä ravitsemusliike König tuntuisi olevan suunnattu kiireiselle valkokaulusväelle. Tarjolla on siis noin euroa muita lähistön ravintoloita arvokkaampi buffetlounas korostetut siistissä ympäristössä, mikä käytännössä näköjään tarkoittaa asiakaskunnan koostuvan lähistöllä työskentelevistä flanellipaitaisista insinörteistä.

Kello 11 tuntuu olevan turhan aikainen ajankohta siirtyä syötävää tivaamaan sillä alkukeitto ei vielä ollut valmis ja sitten kun se saatiin vihdoinkin tarjoilupöydälle ei kauhaa meinannut löytyä mistään. Kauhan löydyttyä päästiin toteamaan että savulohikeitto oli kovin laihan oloista, syödessä heräsi epäilys että lieneekö soppa peräisin pussista vai kuutiosta tällä kertaa. Vehnäleipä oli sentään maukasta ja rapeakuorista kuten hyviin tapoihin kuuluu.

Metsästäjänpihvit olivat aivan kelvollisia, kastiketta oli tarjolla niukalti mutta sen verran mehevyyttä pihveissä oli että sitä ei juuri kaivannutkaan. Lisukkeena tarjolle laitetut uunijuurekset olivat sen verran maukkaita että pihveihin lipsahtaneen suolamääränkin oli miltei valmis antamaan anteeksi.

König on kelvollinen lounaspaikka, vaikkakinparin käyntikerran jälkeen tuntuu siltä että hintaa voisi tipauttaa vähän tai vaihtoehtoisesti antaa asiakkaiden itse suolata annoksensa. Ilmeisesti tyyriimmän paikan imago on kyllä pitänyt huolen siitä että jonottaa ei yleensä tarvitse ja pöydissäkin on valinnan varaa.

La Grill - melkein katoavaa kansanperinnettä

Forumin alakerran ruokapihalla La Grill tarjoili litteäksi piestyä, leivitettyä sikaa wieninleikkeen muodossa, vieressä sangen mitään sanomatonta pakastevihannessekoitusta ja yllätys-pyllätys - ranskalaisia perunoita jotka vaikuttivat ihan oikeista perunoista tehdyiltä.


 Perunat oli muodikkaasti jätetty kuorimatta mutta siitä huolimatta ravintola ei nolannut itseään ja asiakkaitaan kutsumalla niitä maalaisranskalaisiksi. Makukin oli mukavan perunamainen, eli makua oli, toisin kuin niissä joka paikan pakastetikkuranskalaisissa joilla meitä niin usein piinataan.


Hinta oli lounaalle varsin kohtuullinen 8,50 ja hinta ja laatu tuntuivat olevan suhteellisen hyvin kohdillaan. Näitä paneroituja leikkeitä sai ennen joka ikisestä kuppilasta, vaihtamalla hawaijinleikkeen päältä ananasrengas sitruunaviipaleeseen ja anjovikseen saatiinkin wieninleike ja niin edespäin. Nyt tällaisia saa ryhtyä jo ainakin Helsingin keskustassa ja lähiöissä ryhtyä miltei hakemalla hakemaan. Tiettävästi jossain kaukaisemmilla huoltoasemilla tämä pihvikulttuuri vielä kukoistaa mutta empiiristen havaintojeni pohjalta on kaiken kaikkiaan hiipumassa hitaasti mutta varmasti.  Jostain syystä en osaa oikein ikävöidä niitä 80-luvun kultaisia vuosia kun paljoa muuta syötävää ei ravintolasta meinannut saada mutta onhan tuo välillä oikein virkistävää vaihtelua.


Forumin pohjakerros on kyllä vieläkin varsin ikävä paikka aterioida, kolkko, viileä ja hälyinen. Se on tosin mukavaa että toisin kuin oman ikäluokkani nuorisolla kuulemma oli tapana, nykyteinit eivät pidä enää tyylikkäänä ja kosmopoliittisena käytöksenä ylätasanteilta räkimistä alhaalla ruokailevien niskaan.

Memphis - Yliopistonkatu

Walking in Memphis - But do I really feel the way I feel? 

Yliopistonkadun Memphisissä lounasaikaan ei ollut tungosta, mutta koska olemme Suomessa ja itsepalvelu on hyvä asia, ruoka tulee tilata tiskiltä. Kyllähän tuommoiseen jonon saa jo parista asiakkaasta aikaiseksi kun maksetaan etukäteen ja se etukortti on jossain täällä lompakon pohjalla hetkinen vaan. Jonottaessa olisi toki aikaa vertailla lounaslistalta löytyviä vaihtoehtoja mutta koska paperi on kallis ja harvinainen aarre jota tulee säästää, ei listaa näkynyt kuin ulko-ovessa ja tiskillä niiden edellisten jonottajien kourissa. 


Listalta valikoitui tilattavaksi Illinois Burger, ihan varmuuden vuoksi. Hampurilaisen tilatessaan voi olla täysin varma siitä että mitään elämää suurempaa gourmetia ei ole tiedossa mutta toisaalta ei myöskään syömäkelvotonta moskaa. Mukavasti sinne keskivälille tuo sijoittuikin, kuten useimmissa lounaspaikoissa voi odottaakin.


Iso plussa tilausnumerolätkän virkaa tehneestä kumiankasta.


Salaattipöytä oli äärimmäisen perusnnormaali, sellainen ihan kiva että on olemassa mutta lähinnä siitä jäi mieleen se että nyt on salaattilautanen syöty tyhjäksi. Pari salaattia, toinen kurkku-tomaatti-nahistumaisillaanolevasalaatinlehtisalaatti ja vierailupäivän toinen salaatti oli selvästikin edellisen pohjalle valmistettu coleslaw-henkinen salaatti.


Hampurilaissämpylä oli harvinaisen hyvä täysmonivilja tms. kovin terveellisen oloinen teos. Pihviksi sai valita broilerin tai naudanjauhelihapihvin. Otin broilerilla, josta ei paljoa kerrottavaa ole kuten ei sämpylän välistä lautaselle valuneesta vuohenjuustokastikkeeksi kutsutusta maitomaisesta liemestäkään. 

Ranskanperunat paljastuivat lankkuperunoiksi joille joku perverssi oli ilmeisesti ilkeyksissään roiskinut grillimaustetta ja mukana tullut munakupillinen ketsuppia vaikutti epäilyttävästi Meiralta tms. lasten ketsupilta.


Kokonaisuutena annos oli kuitenkin hieman enemmän kuin osiensa summa ja paikassa voi piipahtaa vielä joskus toistekin sikäli kun kohdalle osuu. Erikseen tuonne ei viitsi lähteä pientäkään mutkaa matkaansa tekemään.


Henkilökunta oli miltei vaivaannuttavan päällekäyvän ystävällistä ja rupattelevaa sorttia, ilmeisen luottavaisia myymiensä tuotteiden suhteen sillä kysyivät heti haluanko sellaista hienoa lounaspassia johon voi keräiillä leimoja. En ottanut. Kaikki tietävät että niitä puolilleen leimattuja pahvikortteja on sitten jossain vaiheessa taskut ja laukut puolillaan.