Toki se on ymmärrettävää että kun ravintola on kalliilla liikepaikalla ja keskellä päivää kukaan ei suostu maksamaan tavallisesta kaljasta keskustan hintoja niin jotain on keksittävä. Monilla kapakeilla tämä keksintö on, monesti valitettavasti, lounaan tarjoileminen. Noutopöytälounaan puheena ollessa voidaan myös puhua lounaan tarjoilemattomuus eli tarjolle jättäminen.
Iguanan noutopöytälounas muistuttaa jotain sellaista minkälaista kuvittelen kouluruoan nykyään olevan. Siis sellaisissa kouluissa tahikka laitoksissa joissa ei niin välitetä sellaisista pikkuseikoista kuin maku vaan tärkeämpää on se että saadaan suuri määrä väkeä ravittua edullisesti ja siististi. Ravitsemusliikkeellä joka on jollain kepulikonsteilla onnistunut luomaan itselleen tex-mex-imagon luulisi olevan pyrkimystä vähän höystää tarjoomuksiaan vaikkapa mausteilla. Ilmeisesti lounastajien odotetaan kuitenkin olevan enemmän sitä väkeä joka on vastoin tahtoaan juuttunut Helsingin keskustaan eikä löydä mistään huoltoasemaa jossa voisi turvallisesti ruokailla jotain mikä maistuisi pitkään haudutetulta aaltopahvilta.
Tarjolla oli kiitettävä määrä ruokalajeja mutta valitettavasti paria kokeilemaani ei voinut juuri maun puolesta erottaa toisistaan. Esille laitetut pizzaviipaleet olivat nätisti sanoen pahoja, tiedän että siellä osataan tehdä kelvollista pizzaa mutta lounaspöytään sitä ei ole kannettu vaan tilalla on uskomattoman tympeän makuista, halpajuustolla tärveltyä läpyskää joka täytteidensä puolesta maistui ja näytti siltä että se on kerätty aamulla viereisen nakkikioskin takaa.
Lounaan hinnalla olisi myös saanut juotavakseen limonadia, sitä pyssyversiota mitä oikeasti ei voi juoda jos seassa ei ole reippaasti viinaa. En ottanut.
En taida mennä toiste. Elämä on aivan liian lyhyt tällaiseen. Mielummin vaikka Hesburgerille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti